I'm with Elmo -pinni

Täyden palvelun ICT-kumppani

Työtämme on tehdä sinun yrityksestäsi parempi. Ja työarjestasi sujuvampaa ja viihtyisämpää. Tähän meillä on tarjota alan kovimmat tietoliikenne-, viestintä- ja ICT-ratkaisut.

Sanomme kuitenkin tämän suoraan: teknologian hallitseminen on ihan perusasia. Meidät erottaa muista ennen kaikkea asenne. Ja ihmiset, joiden kanssa on hyvä tehdä töitä. Jokaisella elmolaisella on paitsi asiantuntemusta myös päätösvaltaa. Siksi ryhdymme toimeen heti tarpeen vaatiessa ja hommat hoituvat ketterästi loppuun saakka. Voit luottaa siihen, että olemme läsnä ja autamme nopeasti ongelmatilanteissa, jopa ennen kuin ongelmia ilmenee.

Mielestämme alan paras palvelu on sitä, että ajattelee kaiken aina asiakkaan näkökulmasta. Tuntee asiakkaansa ja osaa ennakoida myös tulevia tarpeita.

2003

perustamisvuosi

yli 100

elmolaista

Koko Suomi

operointialue

19,6

miljoonan euron liikevaihto vuonna 2023

15

uutta elmolaista viime vuonna

4

toimipaikkaa

Meidän yrityksemme tekee teidän yrityksestänne paremman.

Olemme kumppanisi kaikissa ICT-asioissa ja toimialan ketterä edelläkävijä

Yrityksesi arjessa huolehdimme, että hommat rullaavat. Kehitämme jatkuvasti uusia asiakaslähtöisiä innovaatioita. Asiakaspalvelijamme, asiantuntijamme ja asentajamme ovat käytettävissä, ja oma yhteyshenkilösi palvelee kasvotusten aina halutessasi. Sitten ovat tietysti monipuoliset itsepalvelukanavat, joiden kautta teet kaikki laite- ja ohjelmistohankinnat muutamalla klikkauksella.

Tehdäänkö yrityksestäsi parempi?

The Way

Me Elmolla ajattelemme kaiken asiakkaan näkökulmasta. Teemme asioita rohkeasti, uskomme luottamukseen perustuvaan toimintakulttuuriimme ja vannomme avoimuuden nimeen. Asiakaskokemus ja henkilöstökokemus ovat kaiken keskellä.
Tervetuloa mukaan!