Elmon yritys­ratkaisut

Täältä näet yhdellä silmäyksellä Elmon kattavat palvelut yrityksille. Ota yhteyttä, niin räätälöidään juuri teille sopiva ICT-ratkaisu.

Tietoliikenne- ja viestintäpalvelut

ICT-asiantuntijamme räätälöivät juuri sinun yrityksesi tarpeisiin sopivan palveluratkaisun - oli kyse sitten yksittäisestä yhteydestä tai laajamittaisesta verkosta. Yhteyksien tulee pelata niin, ettei niitä työn arjessa edes kummemmin huomaa. Sujuvuuden lisäksi tietoturvallisuus on tärkeää. Palomuuripalvelumme pitää huolen siitä, että halutut yhteydet liikkuvat vaivattomasti ja haitalliset pysyvät visusti ulkopuolella.

Henkilöstön liikkuvuus toimiston alueella on taattu, kun lähiverkko suunnitellaan ja toteutetaan yrityksen tarpeiden mukaan. Ja vaikka suuri osa viestinnästä hoidetaan sähköisesti, on myös tilanteita, jolloin puhumalla saadaan hommat helpoimmin hoidettua. Siksi Elmolta löytyy runsas kattaus puheratkaisuja eri tarpeisiin.

Sujuvammat yhteydet ja suoraa puhetta? Ollaan yhteydessä!

yhteys

Konesali- ja pilvipalvelut

Ylläpidossa olevien palveluiden siirtäminen pilveen voi olla liiketoiminnan kannalta loistava ratkaisu. Päätösten tueksi tarvitaan kuitenkin perusteellinen tarvekartoitus. Usein myös jo sanasto voi aiheuttaa hämmennystä. Elmon asiantuntijat tulkkaavat IaaS-, PaaS- ja SaaS-jargonin selkokielelle ja auttavat löytämään juuri sinun yrityksellesi parhaiten istuvan palveluratkaisun.

Olisiko aika siirtyä pilveen? Olemme apunasi.

pilvi

Laitteet ja toimisto-ohjelmistot

Kun välineet ovat kunnossa, on työpäivä parempi. Oikein valitulla älypuhelimella, ja muilla tehtävän mukaan määritellyillä laitteilla, saadaan merkittävästi tehoa työpäivään – sisäisestä viestinnästä ja digitaalisen ympäristön turvallisuudesta puhumattakaan. Tietotyössä ohjelmistopuolen keskeisin kiintotähti puolestaan on Microsoftin Office 365, jossa lisenssin kuukausimaksulla saa käyttöönsä kymmeniä erilaisia ohjelmia.

Laitteiden elinkaaren suunnittelu on olennainen osa palveluamme; hankintavaiheessa kattava verkkokauppa varmistaa kilpailukykyiset hinnat ja saatavuuden sekä automaattisen toimituksen ja käyttöönottoprosessin. Käyttövaiheessa tuemme ongelmatilanteissa ja hoidamme esimerkiksi takuukorjaukset. Elinkaaren loppuvaiheessa voit luottaa meihin laitteiden uusinnassa ja tietoturvallisessa kierrätyksessä.

Elmolla on toimialan kehittynein laitehankintapalvelu, joka on aina saatavillasi. Klikkaa suoraan verkkokauppaan.

group-5

Tietohallinnon johtamispalvelut

Perinteistä ulkoistuspalvelua ostavilta asiakkailta kuulee usein, että ICT-ulkoistuspalvelu ei pysy oman liiketoimintaympäristön muutoksen mukana. Kehittämisen pitää lähteä liiketoiminnan ja käyttäjien tarpeista – eikä enemmän ole aina paremmin. Elmon tietohallinnon johtamispalvelut tarjoavat kattavan katsauksen tietohallinnon nykytilanteeseen ja kehittämisalueisiin.

Haluatko olla mukana muutoksen terävimmässä kärjessä? Ollaan yhteydessä!

kierto

Innovaatiot

Kun ICT:n mahdollisuudet otetaan käyttöön, luodaan kestävää kasvua, kehitetään asiakaskokemusta ja parannetaan työviihtyvyyttä. Elmo panostaa voimakkaasti siihen, että seuraamme palveluiden ja teknologioiden kehittymistä ja tuomme näitä mahdollisuuksia asiakkaidemme ympäristöihin. Tärkeintä on lähteä liikkeelle asiakaslähtöisesti yritysten, yhteisöjen ja yksilöiden tarpeista ja haasteista. Kun nämä on ymmärretty, teknologiset ratkaisut kyllä löytyvät.

Viimeisimpiin innovaatioihimme kuuluvat palvelinpatterit, joiden avulla kiinteistöt lämpiävät konesalien hukkalämmöllä. Haluatko tietää lisää? Ollaan yhteydessä.

innovaatio

Elmon yritysmyyjät ovat apunasi

Elmon yritysratkaisujen ammattilaiset odottavat yhteydenottoasi.
Ota yhteyttä