Elmon ICT-palvelut kasvattivat suosiotaan 2020 vuonna

Elmon toimisto

Vuoden 2020 aikana jopa 20 uutta asiakasta päätti, että jatkossa ICT-palveluiden ulkoistuskumppanina toimii Elmo.   

Pääsimme muotoilemaan ja käynnistämään markkinoiden asiakaslähtöisimmät ulkoistuspalvelut yhdessä asiakkaidemme kanssa. ICT-palveluiden keskiössä on luottamus ja avoimuus, tavoitteena objektiivisesti paras IT-ratkaisu ja liiketoiminnan kehittäminen ICT:n tuella.

Uusien asiakkaiden myötä henkilöstömme pääluku kasvoi ja  rekrytoimme uusia ja nykyisiä asiakkaita palvelemaan  20 uutta elmolaista.  

Uudet elmot ja asiakkaat hakevat Elmossa samoja asioita: läpinäkyvästi tuotettuja IT-palveluita, kehittämisen meininkiä, molemminpuolista luottamusta, rehellisyyttä ja arvostusta, halua tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Laadukkuutta palveluissa ja tuotteistuksissa.

Tämä kaikki on Elmon yrityskulttuurin, The Elmo Wayn, ydintä – ja siihen jo yli 1200 ICT-asiakasta on meissä tykästynyt.

Perinteisten ICT-palveluiden myymisen ja ostamisen kaavojen murtaminen vaatii rohkeutta – mutta kun uskaltaa, voi nähdä muutoksen voiman (moni asiakkaamme on sen jo nähnyt). Toivotan ICT-palveluja ostaville rohkeutta vuoteen 2021. 

Toimitusjohtaja Janne Aaltonen

Ollaan yhteydessä,

Janne Aaltonen,

toimitusjohtaja, Elmo