Elmo osti Pohjois-Hämeen Puhelimen yritysliiketoiminnan

Toimiston käytävä ja tuoli

ICT Elmo Oy on ostanut emoyhtiönsä Pohjois-Hämeen Puhelin Oy:n yritysliiketoiminnan. Samalla Pohjois-Hämeen Puhelin on uudistanut brändinsä ja toimii nyt nimellä ElmoNet Oy.

Kauppa käsittää reilut 300 Pohjois-Pirkanmaan alueella olevaa yritystä. Yritykset siirtyvät Elmon asiakkaiksi 1.5.2020. Pienyrittäjät, jotka käyttävät henkilöasiakkaiden palveluita, säilyvät ElmoNetin asiakkaina.

Kauppa mahdollistaa yhtiöiden keskittymisen omiin ydinliiketoimiinsa. Elmo on erikoistunut yritysten ICT-palveluiden rakentamiseen ja kehittämiseen ja pääsee kaupan myötä tuomaan palvelutarjontansa pohjoisen Pirkanmaan alueelle; ElmoNet keskittyy valokuituyhteyksien rakentamiseen ja palveluiden tarjoamiseen kuluttaja-, taloyhtiö- ja operaattoriasiakkaille.

Taustalla vuoden takainen DNA-kauppa

Kauppaa alettiin valmistella vuosi sitten keväällä, jolloin Elmo myi kuluttajaliiketoimintansa DNA:lle. Samalla alettiin keskustella emo- ja tytäryhtiön välisestä liiketoimintojen kirkastamisesta.

  • Viime keväästä lähtien on tehty paljon työtä, jotta 1.5. olemme valmiina niin palveluiden, laskutuksen kuin resursoinnin osalta. Olemme varmoja, että molempien yhtiöiden asiakkaat ainoastaan hyötyvät kaupastamme, jonka ansioista kumpikin yhtiö pystyy keskittymään omaan ydinstrategiaansa, Elmon toimitusjohtaja Janne Aaltonen sanoo.

Emoyhtiön uuden brändin haluttiin olevan sukunäköinen tytäryhtiön kanssa.

  • Oli välttämätöntä miettiä brändi uudelleen, sillä emme toimi enää vain Pohjois-Hämeen alueella ja pääpaino palveluissamme on valokuidussa. Uskomme uudistuksen tuovan lisää virtaa tekemiseen, ElmoNetin toimitusjohtaja Juha Ahoniemi vakuuttaa.
Elmon toimitusjohtaja Janne Aaltonen, ElmoNetin toimitusjohtaja Juha Ahoniemi

Alueellista kasvua ja yhteistä arvopohjaa

Elmon keskeisiä kasvualueita ovat nyt mukaan tulleen pohjoisen Pirkanmaan lisäksi Varsinais-Suomi ja Uudenmaan seutu. ElmoNet kasvaa valokuituhankkeidensa myötä etenkin Jämsän ja Keuruun seuduille.

Yhtiöitä yhdistää panostus henkilökohtaiseen asiakaskokemukseen.

  • Olemme viiden vuoden aikana uudistaneet yritystämme valtavasti ja olemme nyt koko Suomen mittakaavassa uudenlainen toimija. Se, mitä kutsumme “The Elmo Wayksi” tarkoittaa, että tuomme ihmisläheisyyden ja halun ratkoa ongelmia asiakkaidemme arkeen. Ratkaisumme ponnistavat aina aidoista asiakastarpeista. ElmoNetiltä siirtyvät yritysasiakkaat saavat edelleen paikallista, ihmisläheistä palvelua, mikä on keskeistä myös emoyhtiömme arvomaailmassa, Aaltonen painottaa.
    Elmon tavoitteena on kasvattaa liikevaihtonsa vuoteen 2023 mennessä 30 miljoonaan (2019 15,1 miljoonaa). Kasvua on viime vuosina ollut 30 % vuosivauhtia.

Lisätietoja:

Janne Aaltonen, toimitusjohtaja, Elmo
GSM.:050 359 8285
janne.aaltonen@elmo.fi

Juha Ahoniemi, toimitusjohtaja, ElmoNet
GSM: 044 746 4210
juha.ahoniemi@elmonet.fi