Taimitekoja ja teknologiaa

Nainen istuu läppäri sylissä ja toinen nainen kävelee ohi

mukana ilmastotalkoissa 4H:n kanssa

Jokaisen yrityksen on tänä päivänä tiedostettava liiketoimintansa ympäristövaikutukset. Me Elmolla näimme mahdollisuuden kompensoida hiilidioksidipäästöjämme 4H:n lanseeraamassa hankkeessa, joka parantaa maapalloa sekä tukee nuorten työllistymistä Suomessa – molempia ehkä juuri sinun takapihallasi.

Nuoret ilmastotöissä -hankkeen tavoitteena on istuttaa Suomeen 10 000 hehtaaria (n. 20 miljoonaa puuta) uutta metsää vuoteen 2030 mennessä. Ensimmäiset neljä hehtaaria istutettiin tiistaina 18.6. Nousiaisissa ja Elmo oli paikalla seuraamassa nuorten reipasta menoa. Hyvähenkinen tapahtuma innosti myös yritysväkeä taimitekoihin.

Elmo on lähtenyt ilmastotalkoisiin mukaan istuttamalla yhden puun jokaista myytyä työasemaa kohti. Tämä tarkoittaa tällä hetkellä n. 3000 istutettua puuta vuodessa ja 30 työllistettyä nuorta. Ilmastonmuutos on yksi suurimmista tulevaisuuttamme muokkaavista tekijöistä, ja haluamme olla mukana torjumassa tätä muutosta ja sen vaikutuksia Suomalaiseen yhteiskuntaan. Ymmärrämme myös, että työmme ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on vasta alussa, ja työtä on tehtävä jatkuvasti – askel kerrallaan.

Taimien istutus

on lähtenyt ilmastotalkoisiin mukaan istuttamalla yhden puun jokaista myytyä työasemaa kohti.

Ilmastonmuutoksen torjuminen ei kuitenkaan ole Taimiteko-hankkeen ainoa hienous. Nuorten työllistymisen parantaminen ja syrjäytymisen vähentäminen ovat molemmat ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita, jotka koskevat meitä kaikkia. Nämä kaksi yhdistyvää, Elmolle tärkeää vaikutusmahdollisuutta, tekivät 4H:sta varsin mutkattoman kumppanivalinnan.

Taimiteko

Tavoitteenamme on nostaa tietoisuutta ilmastonmuutoksen riskeistä ja toimia innostavana esimerkkinä siitä, miten yritysten on mahdollista konkreettisesti vaikuttaa ilmastonmuutoksen etenemiseen. Haluamme toimia yrityksenä eettisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, ja olla asiakkaillemme luotettava kumppani, joka tekee sanojensa mittaisia (taimi)tekoja.

Syksyllä 2019 myös yksityishenkilöt voivat ostaa taimia kompensoidakseen omaa hiilijalanjälkeään. Tutustu lisää Taimitekoon osoitteessa https://www.taimiteko.fi/